torstai 5. maaliskuuta 2015

Kevään väri: persikka

Nyt kun itse pörheltää ympäri Helsinkiä, eikä ehdi välttämättä uusia kuvia ottamaan tai käymään läpi, on hyvä käyttää hätävara. Tai tuskinpa te häipyistte mihinkään jos en muutamaan päivään postaisi? Mitä tästäkin stressaamaan?
 
Oli miten oli, nämä kuvat on kuvattu tammikuun puolella (oikeasti, mihin tämä aika menee) hirveässä tuulessa, joka sekoitti hiukseni totaalisekaisin hetkessä. Valo on lisääntynyt tammikuulta jo hurjasti! Minä jäin näitä kuvia hautomaan julkaisun sijaan, sillä tukka on sekaisin näissä, valo ei tuntunut piisaavan ja Desigual alkoi ykskaks esiintyä taas jokaisessa postauksessa.
 


 
Näissä kuvissa oli vielä aika talvinen keli ja jäädyin hetkessä tuossa tuulessa patsastellessa. Talvisesta säästä huolimatta neuleessa hehkuu kevään väri persikka, jonka nyt keväämmällä pukisin vähän vaaleampien sävyjen kaveriksi.


takki Esprit/housut BikBok/neule Vila/kauluspaita Seppälä/
laukku ja kaulakoru Desigual/hiuspanta Firenzestä/kengät Mustang
 
Tuona tammikuisena päivänä menimme testaamaan Tornin iltapäiväteetä, jossa meille myytiin ei oota. Sitten se jäi. Emme ole saaneet aikaiseksi lähteä uudelleen, kun mies varta vasten tuolloin lähti ajoissa töistä teehetkeä varten. Harmillinen takaisku, ehkä vielä iltapäivätee joskus onnistuu!

Löytyykö omasta kaapistasi persikan sävyä? Kuka on päässyt testaamaan tuon iltapäiväteen, suosittelisitko?

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Supermood - Natural Beauty from Finland

Kun Suomessa lanseerataan näin näyttävästi ja upeasti luonnonkosmetiikkasarja, kyllä sen pitää olla jo isolla otsikossa. Lisäksi kun puhutaan luonnonkosmetiikasta ja Suomesta, oli mielestäni itsestään selvää, että kuvaan nämä seerumipullot luonnossa. Havunneulasten, kivien ja sammaleen keskellä, mistä luonnonkosmetiikka ponnistaakin.
 
 
Supermood-tuotteet tulivat alkusyksystä 2014 markkinoille. Kuuntelin tuolloin merkin takana olevan Anne Kukkohovin haastattelua radiosta ja mietin, että näitä tuotteita haluan testata. Jos minun pitäisi nimetä naisihanne Suomesta, niin Anne Kukkohovi ansaitsisi tuon tittelin. Toki halusin testata luonnollista tuotetta, jonka nimeen Annekin vannoo. Nämä tuotteet eivät "huuda" olevansa luonnonkosmetiikkaa. Ne on pakattu kauniisti ja merkki on loppuun asti mietitty, keulakuvana tuotetta markkinoi vielä kuvankaunis Anne.
 
 
Koska kotiäidin rahat eivät riitä kaikkeen, tuotteiden hommaaminen jäi hamaan tulevaisuuteen. Tiedättekö kuinka onnessani olinkin, kun voitin kolme erilaista sarjan tuotetta Tiian blogiarvonnasta? Mahtavaa, nyt pääsisin niitä testaamaan! Palkintoon kuuluivat Egoboost-linjan One Minute facelift serum sekä Eyes Wide Open-serum sekä Beauty sleep-linjan Absolute Bliss-serum.
 

 
Egoboost -linjan tuotteet sisältävät pakurikääpää, joka on Suomen luonnossa esiintyvä lahottajasieni. Pakurikääpä sisältää poikkeuksellisen ison määrän antioksidantteja ja sitä on käytetty vuosisatojen ajan ihon eheyttämiseen ja pigmenttivirheiden korjaamiseen. Sekä facelift-seerumia että silmänympärysseerumia olen laittanut aamuisin, parin tipan luvataan riittävän. Faceliftin saa annosteltua kivasti pipetistä käteen ja pienen määrän ottaminen on helppoa, sen sijaan silmänympärysseerumi ruuttaa ainetta liikaa käteen. Kun olen tuon määrän laittanut silmien ympärille, se on jäänyt valkoiseksi ja kokkareiseksi naamaan, enkä ole keksinyt muuta selitystä kuin että ainetta on liikaa.
 
 
Beauty Sleep -linjan pääraaka-aineena on merifenkolin kantasolu. Kaikki Beauty Sleep -tuotteet ravitsevat ja rauhoittavat sekä valmistavat kehoa ja ihoa palautumaan yön aikana. Kosmetiikkatuotteet ovat ylellisiä, ravitsevia ja paljon ravintoaineita sisältäviä. Absolute bliss-seerumin sanotaan palauttavan ihoa voimakkaasti yön aikana ja tuoksuvan vaahtokarkkimaiselle. Hmm, minulle tuosta hajusta tuli mieleen kookosrasva, en saa millään mieleeni vaahtokarkkia! Ei sillä, ei se huono tuoksu ole.
 
 
Kun voitin nämä tammikuussa, aloin heti kokeilemaan tuotteita. Yhtä illalla, kahta aamulla. Tykkäsin koostumuksesta, tuoksuista sekä tuotteiden riittoisuudesta, ainoastaan silmänympärysseerumi vähän tökki. Käytin näitä viikon ajan tammikuussa ja naamaani tuli joka aamu yksi tai useampi uusi näppy. En keksi mitään muuta asiaa, mitä olisin elintavoissani  tuolloin muuttanut. Harmitti kovasti, olin niin näitä halunnut testata! Kuulinkin, että ihon täytyy tottua luonnonkosmetiikkaan ja tässä saattaa kestää jopa kolme kuukautta. Iho reagoi tuotteen puhtauteen. Niinkö? Miksi toiset sitten käyttävät luonnonkosmetiikkaa muiden tuotteiden ohella?
 
Laitoin tuotteet syrjään, parantelin näppyni ja harmittelin. Kunnes eräänä päivänä päätin kokeilla uudelleen. Otin varuiksi ennen ja jälkeen-kuvatkin, jotta näen, montako näppyä tuli. No ei muuten yhtään! Iho on ehkä jopa paremmin voivan näköinen jälkeen-kuvissa, tässä takana on viikon verran päivittäistä käyttöä. Näissä siis meikitön naama, mihin olen laittanut seerumin. Pahoittelen, että jälkeen kuvan otin aamulla herätessä Nalle Puh-pyjamassani, ajattelematta sen enempää mihin se on tulossa. Koittakaa kestää. :D
 

 
En siis tiedä mistä ensimmäisen kerran näpyt tulivat vai oliko iho toisella kerralla jo tottunut luonnolliseen kosmetiikkaan? Nyt voinkin hyvillä mielin käyttää näitä ja suositella erityisesti tuota Beauty Sleep-seerumia, josta on tullut suosikkini! Iho on ihanan pehmeä ja kimmoisa aamuisin sen ansiosta, tänäkin aamuna oikein kokeilin pehmeitä poskia herätessäni. Iso kiitos Tiia arvonnasta!
 
Oletteko testanneet Supermoodeja? Mitä olette tykänneet? Onko kokemuksia luonnonkosmetiikan aiheuttamista näpyistä?

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Pitsiä häikäisevässä auringossa

Onpa ihana palata näihin kuviin, kun ilmat ovat muuttuneet aivan kamaliksi. Näistä kuvista on pari viikkoa aikaa ja tuuli ei ole muuttunut mihinkään. Tuuli silloin ja tuulee edelleen. Sen sijaan valkoiset hanget ja kaunis auringonpaiste olivat aivan upeita verrattuna tähän vesisateeseen ja harmauteen! Kaksi vuotta sitten tarvoin upottavissa hangissa raskausmahani kanssa, nyt niistä ei ole jäljellä kuin muisto. En tykkää. Kevät tulee väärään aikaan.
 
 
Ilmoista purnaaminen on kyllä tuloksettominta mitä voi tehdä, joten jätetään asia sikseen. Kun näitä kuvia otettiin, paistoi keskipäivän aurinko täydeltä terältä. Halusin ottaa pari kuvaa ilman aurinkolaseja, mutta totesin etten pysty pitämään silmiä auki, niin upeasti tuo aurinko paistoi ja kirkasti päivämme. Mietin tätä hametta pukiessa, että viininpunainen on kyllä aika vahvasti syksyyn yhdistetty väri, mutta puin sen silti. Tuli olo, että haluan viinipunaisen pitsihameen päälle ja sen sitten laitoin! Viininpunaista linjaa jatkaa yläosassa tuo tähtihuivi. Tähtikoru on ollut ihan suosikki, melkein hukkasin sen kerran Helsingissä, mutta soittelin perään ja löytyi eräästä sovituskopista. Huih! :D




hame Ellos/toppi Vero Moda/neuletakki Only/huivi KappAhl Hampton Republic/kaulakoru MaruDesign/kengät Nizzasta/hiuspanta Glitter/korvikset Pieces
 
Kylläpä nuo mustat paidat sulautuvat yhteen, näistä hädin tuskin näkee, että minulla on kaksi eri paitaa päällä! Taustana toimivat graffitit, niistä saa asuun kuin asuun ihanan twistin, kun ovat niin värikkäitä. Näiden puistossa olevien graffittiseinien tarinaa en tunne sen tarkemmin, ihan tarkoituksella ne on siihen laitettu ja maalattu etukäteen vaiko paikan päällä...? Kuka tietää?
 
Onko viininpunainen omia suosikkejasi, voiko sen yhdistää keväthankiin?

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Alusvaatevinkki sumujen saarelta sekä arvontavoittaja

Miten minusta tuntuu, että aina kun vanhempani ovat meillä kylässä, teen jotain blogiarvontaa? No, tällä kertaa tein arvonnan nopeasti, mutta... Kuvasin sitten päikkäriaikaan alusvaatteita. Isäni ihmetteli suuresti tätä toimintaa ja kysyi, pidänkö kalsariblogia. Juuh. :D
 
Ihmettelystä huolimatta tein homman loppuun, sillä halusin vinkata teille nettikaupasta, joka on ollut jo monen vuoden ajan oma luottokauppani. En tiedä kuinka monelle tämä mahtaa olla tuttu jo entuudestaan? Englannissa sijaitseva Bravissimo/Pepperberry tuo netistä tilatut alusvaatteet postilaatikkoosi. Pepperberryn  puolella myydään mm. mekkoja, joita olenkin olenkin blogissa kehunut, mutta Bravissimon alusvaatepuoli on jäänyt kommentoimatta. Täältä löytyy helposti "hankalia" kokoja (esim. 65cm ympärysmittaa isommalla kupilla) ja se setit saa ostaa erikseen, eli esim. bikineissä ei tarvitsee ottaa koon 38 ala- ja yläosaa. Kokoja on valtavasti ja mallista riippuen kuppikoot jatkuvat jopa L-kokoon asti. Kivijalkakaupassa ei koskaan ole tällaista määrää malleja ja kokoja.


 
Kun kokonsa on kerran löytänyt, uusien liivien tilaaminen on helppoja. Erinäisiä hyppy- ja juoksulajeja rakastavana suosin Shock Absorber-merkkisiä urheiluliivejä, jotka antavat mahtavan tuen pomppiessa. Tukevat urheiluliivit ovat ihan ykkösjuttu joustessa ja pomppiessa, ne ehkäisevät kudosvaurioita ja tuovat lisää mukavuutta liikkumiseen. Verrattuna urheiluliivien käyttö- ja pesumäärään, niitä tulee uusittua ihan liian harvoin. Tilaan ne Bravissimolta, koska hinta on siellä edullisin ja tällä kertaa tarjolla oli uutuusvärikin, joka löytyi heillä vain netistä, en tiedä onko tämä uutuusväri jo rantautunut Suomen kauppoihin? Ei tarvinnut kauaa arpoa tilaanko mustat vai pinkit... Monna treenaa-blogista bongasin nämä asiaa googlettaessani, eli ehkä pinkkejä saa jo Suomestakin!


 
Tuotteet saapuvat muutamassa päivässä kotiin nätisti pakattuna. Sivuilta löytyy valintaa helpottamaan koko-opas ja asiakaspalvelu vastaa nopeasti. Alusvaatteita löytyy niin juhlaan kuin arkeen sekä esimerkiksi imettäjälle. Myös uima-asuja on tarjolla, niistäkään itselläni ei ole kuin hyvää sanottavaa. Tällä kertaa tilasin urheiluliivien lisäksi myös valloittavan värisen Freyan alusvaatesetin.


 
Minulla ei ole pahaa sanottavaa tästä kaupasta, olen ollut aina hyvin tyytyväinen heidän tuotteisiinsa!
 
Onko kenellekään muulle tuttu?
 
Eilen suoritettiin myös arvonta ja yllätysarvonnan voittajaksi 89 arvan joukosta valikoitui... Ihanainen Minäkö keski-ikäinen blogin Tiia! ONNEA!
 
Iloista uutta viikkoa ja maaliskuuta kaikille!

lauantai 28. helmikuuta 2015

Haalariasussa Välimäen raflassa

Junailin perjantaina taaperon mummilaan yökylään ja palasin yksin junalla Tampereelle. Kävimme miehen kanssa testaamassa Hans Välimäen uusimman ravintolan August von Trappen, joka sijaitsee upealla paikalla kosken vieressä. Koska minä en osaa istua yksin hiljaa, aloin kotimatkalla junassa jutella viereiselle 65-vuotiaalle naiselle. Hän vaikutti aluksi siltä, ettei halua jutella, mutta pääsikin lopulta vauhtiin. Aika monta juttua ehdimme tunnissa käydä läpi! Hän kertoi, kuinka ajatteli, että eläkkeellä matkustelevat miehensä kanssa ja nauttivat elämästä. Matkustelun sijaan hänestä tuli miehensä omaishoitaja jo muutama vuosi sitten ja hän on täysin sidottu kotiin. Hän kertoi omaishoitajan arjesta niin riipaisevasti, että itselleni nousi pala kurkkuun. Kiitin mielessäni sitä, että omat vanhemmat ovat kunnossa ja voin viedä hyvillä mielin pienenkin heille hoitoon. Mietin myös, että elämää kannattaa elää nyt ja koko ajan, eikä suunnitella tekevänsä jotain "sitten joskus". Kun ei koskaan tiedä mitä kulman takana odottaa. Olisin jutellut hänen kanssa vaikka kuinka pitkään, matka loppui suorastaan kesken!
 
Ilta-asuna toimi puolestaan HenkkaMaukan musta jumpsuit. Seurakseen musta haalari sai keltaista ja vaaleanpunaisia koruja. Tämä haalari on vaate, jossa voin yhtä hyvin mennä ulos syömään ja tennareiden kanssa voisin painella tällä muskariin. Monikäyttöinen vaate, mutta tuskaista näissä jumpsuiteissa on tehdä vessareissut. Saa riisua neuleen jajaja... Hankalaa. Tungin sitten joka kuvassa näköjään kädet tukkaan, äh!
 




 jumpsuit, rannekoru&kaulakoru, kengät H&M/neuletakki Cristelle&co/korvikset?

Treffi-ilta oli onnistunut, vaikka ravintola ei nyt täysin vakuuttanut. Pääruokani, joka oli muuten paikan ainoa kasvisvaihtoehto, oli kukkakaali. Juu-u, kokonainen kukkakaali. Lisäksi pöytämme oli ihan naulakon vieressä, joten välillä takkeja ronkittiin urakalla ympärillämme. Paikkana ravintola oli kuitenkin hieno ja oli kivaa päästä kaksin syömään, joten kokemuksena kiva, ruoka vaan jäi vähän pliisuksi.
 
Miten itselläsi on sujunut viikonloppu? Innostaako jumpsuitit?
 
P.S. Huomasin, että indiedaysin päivitysten myötä tuon "Kurkistus kirjoittajan persoonaan"-otsikon alla oleva teksti ja kuva katosivat! Teen sen uudelleen mahd.pian!

perjantai 27. helmikuuta 2015

Perjantainaurut: laukkuni sisältö/take a look at my bag

Blogeissa on monesti pyörinyt postauksia, jossa kuvataan laukun sisältö. On kaikki siistissä järjestyksessä, huulipunia, avaimet, meikkejä, no, mitä nyt naisen käsilaukusta voi olettaa löytyvän. Olen miehelle nauranut, että pitäisiköhän tehdä omasta laukusta tuollainen postaus, mutta en ole halunnut itseäni nolata. Tai kohdata totuutta.

Kun Jonna laittoi minulle haasteen laukun sisällöstä, päätin ottaa härkää sarvista, samallahan sitä saa laukun siivottua! On sinänsä kummaa, että olen ihminen, joka siivoaa kotiaan vimmatusti ja järjestää tavaroita, mutta vaatekaapit ja laukut ovat hujan hajan aina. Kertookohan tämä jotain ihmisestä? Lisäksi en ikinä ole halunnut kantaa mukana mitään hoitolaukkua, hankalaa kantaa kahta laukkua ja jotenkin... En tiedä, en ole vain halunnut, varsinkin ne Liberon kirkkaan vihreät kassit ovat nyt vain jotenkin liikaa itselleni.

Toivottavasti kukaan ei saa harmaita hiuksia tästä kassin sisällöstä, nyt mennään! Minä edelleen korostan, että ei se ole niin vakavaa, jos joku saa tästä viikonlopun naurut, niin tehtävä täytetty (ja laukkukin siivottu!).
1. Itse laukku on Oisin perusveska, en omista yhtään todellista merkkilaukkua. En osaisi kohdella niitä "oikein".

2. Harso, Hakkarainen-ksylitolpastilleja ja ruokalappu. Käymme aika usein ulkona syömässä, on helpompaa olla aina varautunut.

3. Myttyisempi harso (ei se ollut noin harmaa, kuvaan tuli joku varjo!) ja pari vaippaa. Niin kuin sanoin, me käymme usein syömässä, kaupungilla yms., täytyy olla aina varautunut (kannoin teininä aina Provinssirockissakin vessapaperirullaa mukana, kaverit nauroivat tälle, kunnes sunnuntaina kyselivät olisiko vielä sitä vessapaperia. Niinpä. ;)).

4. Pillimehu, jonka taapero ujutti kaupassa kassalle pari viikkoa sitten, en jaksanut palauttaa vaan ostin sen ja tungin kassin pohjalle. Sinne jäi. Avaimet, tarvitsisin kolmen vuoden jälkeen uuden Converse-avaimenperän, miksen ostanut näitä Jenkkilästä enempää! Raybanit, kyllä se arska kuulkaa joskus paistaa. Tossut muskaria yms. varten.

5. Loruja paperilla, koska tuppaan lauleskella lapselleni kaupassa ja bussissa. :D No en, loruttelusta sai pari viikkoa sitten paperilla näitä loruja ja... Jäivät. Parikan kassi oli ystävänpäivänä kuvausrekvisiittana (no hei, pari viikkoa vasta!). Korvatulppia, Onnibusseilen kerran kuussa kukonlaulun aikaan Helsinkiin  ja nukun vain korvatulppien kanssa. Muumirusinoita, jos tulee tiukkoja tilanteita.

6. MIKÄ LÄJÄ TÄMÄ ON? Kaksi pompulaa, yksi näistä aktiivisesti käytössä ja kaksi laukussa. Kaksi identtistä puuteria, läjä luomivärejä (häh?), Hurrawin Earl Grey-huulirasva. Kuka tarvitsee näitä kaikkia luomivärejä mukanaan...?

7. No joo. Olin matkamessubloggaajana 1,5kk sitten ja en raaskinut heittää nimikylttiä pois (heitin nyt). Tyhjä teepussin paketti, ihotatuointi laivalta, Skyr-rahkan kansi (varmaan edelliseltä Helsingin reissulta, Onnibusseissa ei kuulkaa saa roskata eikä ole roskiksia!), käyntikortteja, luurit Spotifyn kuuntelua varten, kappas, lisää muumirusinoita! Helsingin joukkoliikennekortti. Asun Tampereella joo, mutta en mä muistaisi sitä kerran kuussa ottaa mukaan niin on siellä aina. Morjens. Ja Tampereella kuljetaan bussilla ilmaiseksi rattaiden kanssa, niin ei ole TKL:n korttia.

8. Laukku käy myös roskiksesta paremman puutteessa (nyt nolottaa jo).

9. Lusikka (en enää edes yritä selittää), irrallisia muumirusinoita, luomivärejä nyt sit vaan tarvitsee olla miljoona, Aarikan korvikset, omista kuvista tehdyillä kuorilla varustettu puhelin.

10. WELL HELLO! Kukas sinä olet! No, hän on pehmolisko. Lapsi sai sen tammikuussa, kun hänestä otettiin verikoe ja labrantäti antoi sen lohdutukseksi. Kuka ei nyt kantelisi paria kuukautta lötköä liskoa mukanaan? Taaperon mielestä se oli ällöttävä. Olisi pitänyt palauttaa sinne labraan varmaan.

11. Guessin lompakko. NYCista tuotu, alkaa räjähtää kolmen vuoden jälkeen, mutta tykkään niin, etten osaa ajatellakaan yrittäväni etsiä uutta.


Hei, olen Katja ja minulla on sotkuinen laukku. Jessus että sinne mahtuukin kamaa! Tämän jälkeen kukaan ei ota enää minua vakavasti. No, tämä oli ainakin raatorehellistä, ei kukaan jaksa aina siloteltuja juttuja, eihän? :D Tiedättekö kauan aina kaivan ovella avaimia laukusta enkä koskaan ehdi vastaamaan puhelimeen kun en löydä sitä? Miten tän voisi ratkaista?

Kiitos Jonna haasteesta, nyt sitten tiedän jos ihmiset nauravat mulle kaupungilla, ne nauraa mun kassille!

Onko kaikilla muilla laukut järjestyksessä ja kamat bag-in-bageissa?

Iloista viikonloppua!

torstai 26. helmikuuta 2015

#TBT: pieni muistojen kuvahaaste

Avaa tietokoneesi kuvatiedostot. Valitse kansioista järjestyksessään viides. Avaa se. Valitse kansion viides kuva ja kerro tarina sen takaa.
 
Bongasin tämän haasteen jonkin aika sitten Nooran blogista. Meinasin tehdä sen saman tien, mutta totesin, ettei koneella ole kuin uusimmat kuvat, jotka on jo nähty. Itse asiassa viidennen kansion viides kuva oli lähikuva tyttärestä, enpä olisi sitä muutenkaan halunnut käyttää.
 
Hylkäsin ajatuksen haasteesta, kunnes yksi päivä ajattelin kokeilla onneani verkkoaseman kanssa, missä vanhat kuvat ovat. Viides albumi ja kuva sieltä... Ja nyt lykästi! Päästiin ajassa pari vuotta taaksepäin. Kuvat on otettu toukokuisena lauantaina, kun vietimme mieheni kanssa 12-vuotispäiväämme ja grillasimme pihalla. Keli oli upea! Mukana menossa oli parikuinen tytöntyllerömme. Koska istuimme perheen kesken oman kodin pihalla, minä olen meikitön, mutta menkööt nyt tällainenkin kuva.
 
 
Itkuhan siinä pääsi, kun tämän kuvan näin. Katselin koko albumin läpi ja näin tyttäremme ilmeet, itkuun vääntyvän suun ja tutut silmät. Tuolloin, kun hän parikuisena mutristeli, olin hätää kärsimässä: onko hänellä nälkä tai jano, vaippa täynnä, väsymystä, apua, auttakaa! Emme olleet vielä tutustuneet toisiimme kunnolla. Joka aamu katselin pieniä kasvoja ja mietin, mitäköhän tästä tulee ja muistuttaako tyttö minua vai isäänsä. Nyt kun katson parin vuoden takaisia kuvia, tiedän suunnilleen tuosta naaman ilmeestä, että ruoka olisi lohduttanut tähän itkuun (ei mitään havaintoa mitä tein silloin) ja että tyttö on ilmetty isänsä. Niin paljon hän on kasvanut kahdessa vuodessa, oppinut joka päivä uutta ja opettanut samalla minua ja miestä vanhemmiksi. Nyt jälkeenpäin saan oikeasti olla kiitollinen, että kamera on seurannut mukana koko ajan. Lyhyessä ajassa tapahtuu niin hirvittävän paljon ja päälle kaikki valvominen, kaikki on niin uutta ja esikoisen kohdalla sitä on ihan hämmentynyt kaikesta... Kuvien kautta saa palautettua monta hetkiä mieleensä.
 
Minä muistan elävästi, kuinka hämmentynyt, onnellinen, avuton, peloissani ja ihmeissäni olin pari vuotta sitten. Muistan sen hetken, kun tulimme sairaalasta, mies oli hakenut jääkaapin täyteen herkkuja ja istuimme hölmöinä niitä syömässä, samalla kun kahden päivän ikäinen tytönalku nukkui pöydällä vaunukopassa. Juu, sohvapöydällä. Emme vain tienneet, mihin vauva kotona laitetaan (oma sänky oli yläkerrassa, eihän sitä voi viedä johonkin missä ei näe koko ajan!), joten hän nukkui pari ekaa viikkoa päiväunet vaunukopassa sohvapöydällä. Me istuimme vieressä herkkuinemme tuona maaliskuisena päivänä parin tunnin ajan, kun hän nukkua posotti. Kun inaus kävi, pyörimme ympärillä hämmentyneinä "mitä nyt tehdään, huijui, apua". En muista, että olisin ikinä tuntenut sellaista avuttomuutta. Ja se pari viikkoa kun mies oli kotona isyyslomalla, ei ollut kiire mihinkään, lähetti toi kukkia ovelle, posti lahjoja ja kortteja, läheiset kävivät tyttöä ihastelemassa... Se oli äärimmäisen onnellista aikaa se, mutta samalla niin pelottavaa.

Hän tuli ja keikautti koko maailmamme ympäri. Tämä on varmaan kuultu aiemminkin, mutta en ikinä uskonut, miten paljon omaa lastaan voi rakastaa. Se tosiaan välillä ihan sattuu. Eikä siitä tarvitse hätääntyä, jos rakkaus ei ole maailman suurinta kahden päivän ikäisen vauvan kohdalla, kahden vuoden ikäisen kohdalla siihen rakkauteen meinaa jo tukehtua. Se kasvaa ja kehittyy päivien myötä. Ajan myötä kasvaa niin lapsi kuin vanhemmat, puhumattakaan isovanhemmista ensimmäisen lapsenlapsen kohdalla. Kyllä se siitä, sanoisin tuolle pöllähtäneelle parin vuoden takaiselle itselleni. Ei kukaan ole seppä syntyessään ja kaikki äidit mokaavat joskus.
 
Tulipas kirjoitettua pitkä tarina yhdestä kuvasta, kiitos Noora ideasta!

P.S. Siinä missä blogit inspiroivat vaatetuksessa ja kosmetiikassa, kaimani innosti minut postauksellaan eväsretkelle. Huolimatta hirveästä jää/kurakelistä meillä oli hurjan kivaa ulkoillessa ja pulkkaillessa, kiitos siis innostamisesta! Jatketaan tätä meikittömien kuvien sarjaa tällä selfiellä! :D
 
 
Rakkaudentäyteistä torstaita, nappaisiko joku vielä haasteen?

Vielä on muuten muutama päivä aikaa osallistua arvontaan!